Tarinamme

Costaklinikka on suomalainen perheyritys, joka toimii Fuengirolassa Los Bolichesissa

Ovemme avautuivat ensimmäisen kerran Los Bolichesissa lokakuussa 2021. Costaklinikan ajatus lähti suomalaisten matkailijoiden kasvavasta tarpeesta omalla äidinkielellä saataville terveydenhuollonpalveluille.

Costaklinikan terveydenhuollon  perustajat Nina ja Jan Wiklund ovat olleet osa Aurinkorannikon yhteisöä jo lähes 25 vuoden ajan. Aurinkorannikolla Fuengirolassa Jan on toiminut aluksi sijaislääkärinä vuodesta 2014 lähtien ja myöhemmin työskennellyt pidempiä jaksoja talvikuukausina Vithas Xanit klinikalla. Jo tuolloin Jan perusti toiminnalleen Espanjassa Costaklinikka brändin ja portaalin, jonka tarkoituksena oli helpottaa suomalaisten pääsyä lääkärin konsultaatioon omalla äidinkielellään.

Jan näki erityisen tarpeen kokonaisvaltaisille suomenkielisille palveluille, joissa suomenkielisen ajanvarauksen lisäksi saa myös lääkärin ja sairaanhoitajan palvelut omalla äidinkielellä, luotettavasti ja helposti samasta paikasta Aurinkorannikolla.

Potilasturvallisuuden näkökulmasta Jan katsoi myös tärkeäksi, että Suomessa olevat hoitotiedot olisivat lääkärin käytettävissä Espanjassa sekä samoin Espanjassa syntyneet hoitotiedot näkyisivät Suomen Kanta – potilastietojärjestelmässä, jotta hoitopolku on yhtenäinen.

Suomalaisten lukumäärä on kasvanut Aurinkorannikolla viime vuosina nopeasti ja ihmiset oleskelevat pitkiäkin aikoja kerralla Espanjassa, jolloin myös pitkäaikaisairauksien seurantaan on tärkeää saada hoitoa.

Tästä lähtökohdasta kehittyi ajatus Costaklinikasta ja näin sai alkunsa 100% suomalainen lääkärikeskus Fuengirolassa.

Costaklinikan toiminta on laajentunut muutamassa vuodessa huomattavasti ja pystymme nyt palvelemaan entistä enemmän potilaita, niin klinikalla kuin koti-ja hotellikäynteinä Fuengirolan alueella.

Costaklinikalla haluamme tarjota luotettavaa ja laadukasta terveydenhoitoa suomalaisiin Käypä-hoito suosituksiin perustuen. Costaklinikalla on myös käytössä Kanta arkisto-yhteys eli hoitotiedot näkyvät Suomen Kanta – potilastietojärjestelmässä potilaan luvalla.

Olemme täällä auttamassa Aurinkorannikon ulkosuomalaisia saamaan laadukasta terveydenhuoltoa suomenkielellä.

Tervetuloa Costaklinikalle!

1. Varaa aika

Ajanvarauksen voit tehdä 24/7 nettiajanvarauksessa.  Voit varata ajan myös viestillä (tekstiviesti tai whatsapp) ja soittamalla. Asiakaspalvelu palvelee puhelimitse arkisin klo 9-14.

Matkavakuutuspotilas: Ole yhteydessä vakuutusyhtiöösi ja pyydä maksusitoumus suoraan Costaklinikalle. Lue lisää täältä.

2. Saavu vastaanotolle

Tule Costaklinikalle ajoissa, noin 10 minuuttia ennen varattua aikaa. Ota max. 1 saattaja mukaan. Ota mukaasi kuvallinen henkilötodistus. Ilmoittaudu vastaanotossa.

3. Hae korvaus

Suosittelemme pyytämään maksusitoumuksen vakuutusyhtiöltä ennen vastaanotolle saapumista. Tällöin sinun ei tarvitse maksaa kuluja itse.

Voit hakea matkavakuutuksesta korvausta, myös jälkikäteen. Tällöin säilytä kaikki kuitit ja tositteet.

Voit hakea jälkikäteen myös korotettua ulkomaan Kela-korvausta.*

*Hyväksytty korvauspäätös kattaa useimmiten suurimman osan hoitokustannuksista.